Me
Touch Nordic on yksityinen B2B-alusta yrityksiltä yrityksille. Alustan ja kaikkien tapahtumiemme taustatiimi on kansainvälisen kaupan, yritystoiminnan kehittämisen, markkinoinnin, yritysjohdon konsultoinnin, opetusalan ja energia-alan ammattilaisia, joita kaikkia yhdistää intohimo tukea kansainvälisen kaupan kehittymistä.
Aloitimme vuonna 2013 yhden yksinkertaisen ajatuksen kera; miten saada yritykset katsomaan avoimin silmin myös sellaisia uusia markkinoita, joita he eivät välttämättä tunne? Tai miksi yritykset jättävät monia tuottavia mahdollisuuksia katsastamatta vain siksi, että heillä ei ole resursseja uusien markkinoiden tutkimiseksi? Vienninedistämistoimissakin on uuden aika, kuten lähes kaikessa muussakin.
Yrityselämässä uusia markkinoita hahmoteltaessa on kaksi vaihtoehtoa; voit joko ihmetellä tai vaihtoehtoisesti toimia. Me päätimme toimia ja avustaa yrityksiä löytämään uusia markkinoita tuotteilleen ja suuntaamaan myös kohti heille tuntemattomia markkinoita. Olemme järjestäneet kerta kerralta ja vuosi vuodelta suurempia B2B-tapahtumia, joissa yritykset ovat verkostoituneet ja tehneet kauppaa. Vuoden 2014 alussa pidetystä ensimmäisestä Business Summit -tapahtumasta alkaen lähes 600 osallistujaa yli 300 yrityksestä on ollut tarinassamme mukana. Mutta me emme hake tapahtumien kasvattamista vain niiden koon takia, vaan osallistujien kaupankäynnin tukemiseksi ja uskomme jo tietävämme, miten ammattimainen B2B-alusta uuden liiketoiminnan ja kaupan kasvattamiseksi toimii.
Konseptia on kehitetty ja muutettu, olemme käyneet lukuisia keskusteluja osallistuneiden yritysten, tukijoiden ja sponsoreiden kanssa, kehittäneet aina jotain uutta, jättäneet toimimattomia osia pois ja erityisesti olemme keskittyneet sellaisiin toimintoihin, jotka suoraan tukevat tapahtumiin osallistuvien yritysten mahdollisuuksia tutustua, vaihtaa ajatuksia, verkostoitua ja edelleen löytää uusia liikekumppaneita, jakelijoita, asiakkaita tai alihankkijoita.
Touch Nordic – täällä tehdään kauppaa.
TOUCH NORDIC B2B SUMMIT – Kohtaamisten kautta kASVUA JA KAUPPAA.
Touch Nordic tapahtumat eivät vain puheita ja esityksiä, vaan kauppaa! Uusia kauppoja, uusia tilauksia, uusia tuttavuuksia, uusia asiakkaita, verkostoitumista, tapaamisia, neuvotteluita – kaikkea tätä on Touch Nordic. Alusta, jossa osaavat yritykset tekevät kauppaa. Ja kun tarvitaan apua konktatien löytämiseen tai tapaamisten järjestämiseen, tarjoamme vuosien kokemusten tuomaa matchmaking-apua yritysten tueksi: tapaamisia, keskusteluja tarvittaessa jo ennen itse tilaisuutta, mitä tahansa tarvitaan menestyksellisen ja tuottavan tapahtumaosallistumisen tueksi,
Touch Nordic on myös erinomainen alusta tavata omia jo olemassa olevia ja erityisesti sellaisia asiakkaita, joita olet kenties suunnitellut tapaavasi jo jonkin aikaa. Tilaisuudessa voit neuvotella suuremmassa tai pienemmässä ryhmässä, käyttää kokoustiloja omiin tapaamisiin ja omien esityksen esittämiseen. Kaikki on valmista kaupankäyntiin.
Miten valmistautua?
MITEN HYÖDYT PARHAITEN OSALLISTUMISESTA – BEST PRACTICES OF 2013-2018
Olemme järjestäneet tilaisuuksia jo 600 osallistujan ja yli 300 yrityksen kanssa, keskustelleet osallistuneiden yritysten kanssa , käyneet läpi kokemuksia vuosien varrelta ja keränneet yritysten parhaat vinkit ja kokemukset viimeisen viiden vuoden ajalta yhteen. Näin siis hyödyt parhaiten osallistumisestasi Touch Nordic – tapahtumaan:
1.
Tee kotiläksysi
Tee lista yrityksistä, toimialoista, maista ja markkinoista, joista olet kiinnostunut ja joista haluat tavata edustajia. Googlaa, tutki, lue, kysele, ota yhteyttä suurlähetystöihin ja kunniakonsuleihin, vienninedistämisorganisaatioihin ja puhu kollegoiden kanssa. Ja ennen kaikkea, mieti kenet haluat tavata ja miksi. Selkeä fokus ja hyvin tehdyt kotiläksyt auttavat eteenpäin.
2.
KUTSU ASIAKKAASI
Käy läpi saamasi yhteydenotot yrityksiltä, jotka ovat esittäneet kiinnostusta tuotteisiisi tai jotka ovat olleet sinuun yhteydessä aikaisemmin. Kutsu heidät tapaamaan sinua Touch Nordiciin: se on helpompaa ja tarjoaa molemmille osapuolille enemmän. Tapahtuman aikana voit helposti tavata useita yrityksiä ja kaikille osallistujille riittää näkemistä ja kuulemista. Touch Nordicissa on kokoustilat odottamassa, joten asiakasneuvottelut tai -tunnustelut sujuvat hyvin muilta piilossa, jos siltä tuntuu.
3.
MATERIAALIT, SELKEÄ FOKUS JA KÄYNTIKORTIT
Pidä huolta, että myynti- ja markkinointimateriaalisi ovat kunnossa ja niitä on tarpeeksi mukana. Mieti, mitä haluat oikeasti saada aikaan tapahtumassa: uusia kontakteja, uutta kauppaa, uusia jälleenmyyjiä, jakelijoita, agentteja, näkyvyyttä, tunnettavuutta? Mitä selkeämpi visio itselläsi on, sitä paremmat tulokset voit saavuttaa. Ja muista vaihtaa käyntikortteja – niiden aika ei todellakaan ole ohi!
4.
ALUSTA OMAN YRITYKSESI MARKKINOINTIIN
Touch Nordic on loistava alusta markkinoida omaa yritystäsi tai tuotteitasi potentiaalisten asiakkaiden keskuudessa. Perusnäkymisen ja oman aktiivisuutesi lisäksi meillä on tarjota sinulle myös laajempaa näkyvyyttä sponsoroinnin, pienimuotoisen messunäkyvyyden ja standien muodossa. Ole meihin yhteydessä, mikäli haluat tietää lisää.
5.
Ole aktiivinen
Ja lopuksi, kultaisten sääntöjen ehdoton #1: Ole aktiivinen! Ja aloita se jo nyt. Aloita valmistelu, kerää tietoja, valmistele omaa viestiäsi, käy läpi omaa asiakasrekisteriäsi. Touch Nordic tapahtuu kesäkuussa, mutta aika rientää. Valmistele ja ole aktiivinen tapahtumassa!
Sosiaalinen media.
