Select Page

Uutta liiketoimintaa, vientiä ja kauppaa?

Touch Nordic – kansainvälinen alusta, jossa pääpaino on kaupankäynnissä!

 

Touch Nordic on kansainvälinen B2B -alusta, joka keskittyy uuteen kansainväliseen kauppaan ja kaupan tukemiseen. Järjestämme suurempia ja pienempiä tapahtumia, jotka kokoavat yhteen yksityiset yritykset, julkisen sektorin toimijat ja eri valtioiden vienninedistämisyksiköt tapaamaan, verkostoitumaan ja rakentamaan uutta liiketoimintaa.

Yksinkertaisesti Touch Nordic on alusta, jossa käydään kauppaa.

 

 

Touch Nordic.

Kauppa ratkaisee.

Olemme kaikki varmasti istuneet tarpeeksi seminaareissa ja konferensseissa ja juuri siksi päätimme jo vuosia sitten tehdä asioita uudella tavalla – me luomme oikeita mahdollisuuksia tehdä uutta kauppaa! Touch Nordic on alusta, joka mahdollistaa verkostoitumisen, tapaamiset, neuvottelut ja kaupankäynnin. Kohtaamisten kautta kasvua ja kauppaa! 

Vähemmän puheita, enemmän kauppaa. Siinä reseptimme yksinkertaisuudessaan. Kansainvälinen kauppa on aina perustunut vahvoihin henkilösuhteisiin, tapaamisiin ja tutustumisiin, eikä näiden merkitystä moderni digitaalisaatiokaan pysty poistamaan. Hyvin suunniteltu B2B-Matchmaking ja yritysten ehdoilla rakennettu tapahtuma on meidän tapamme tukea sinun liiketoimintaasi.

Vienti ja tuonti – eli kauppa – on kaiken liiketoiminnan ydin ja näin on ollut jo tuhansia vuosia. Toimii yrityksesi millä alalla tahansa tai valmistat mitä tahansa tuotteita, ydinasia on kaupankäynti niin moderneissa digikanavissa kuin fyysisestikin. Toimit sitten valmistuksen, rakentamisen, suunnittelun, kaupankäynnin, jakelun, koulutuksen tai markkinoinnin parissa, Touch Nordic on suunniteltu sinulle.

Uutta liiketoimintaa.

Olemme isännöineet satoja yrityksiä viimeisten muutaman vuoden aikana ja tiedämme, miten pistetään yhteen juuri oikeat yritykset tapahtuman aikana. Ajatuksia herättäviä esityksiä, keskusteluja, verkostoitumista, neuvotteluja, matchmakingia.

Uskomme verkostoitumisen voimaan ja sitä me teemme ja tuemme. On liiketoimintasi sitten pohjoismaissa, Euroopassa, Aasiassa, Pohjois-Amerikassa, Etelä-Amerikassa, Afrikassa tai Oseaniassa, me tarjoamme sinulle ammattimaisesti toteutetun B2B-alustan tuoda yrityksesi ja tuotteesi esille ja tavata niin olemassa olevia kuin tuleviakin asiakkaitasi ainutlaatuisessa ympäristössä.

“Vaikka digitaalisia kanavia ja kommunikaatioita maailmassa riittää, menestyvä ja tuottava asiakassuhde vaatii edelleenkin henkilökohtaisia tapaamisia ja verkostoitumista. Ja juuri tämän takia Touch Nordic on olemassa –alusta jossa yritykset tapaavat uuden liiketoiminnan ja asiakkuuksien synnyttämiseksi.”

Business.

Uusia Mahdollisuuksia.

Touch Nordic on alusta, jossa käydään kauppaa ja niinpä emme rajaa osallistuvia yrityksiä toimialojen mukaan. Osallistuvat yritykset ja organisaatiot, heidän kiinnostuksensa ja tavoitteensa rakentavat tapahtuman sisällön, me avustamme, ohjaamme ja tarjoamme mahdollisuuksia kohtaamisiin, tapaamisiin ja verkostoitumiseen.

Alla vain muutamia esimerkkejä toimialoista, jotka ovat olleet mukana tapahtumissamme. Tapahtumamme ovat aina suunniteltu yrityksille ja uutta liiketoimintaa varten, joten lopullinen kokoonpano on aina räätälöity osallistujien ja heidän mielenkiintonsa mukaisesti. 

IT, ICT, AI, alihankinta

Digitalisaatio, liiketoiminnan uusi ydin. On toimialasi sitten IT, ulkoistus, telekommunikaatiosektori, suunnittelu, ohjelmistotestaus tai valmistus, AI, uusi valmistusteknologia tai robitiikka, Touch Nordic on paikka jossa tapaat tulevat asiakkaasi ja jossa voit tarjota palvelujasi tai hakea uusia alihankkijoita, kumppaneita oman teknologiasi rakentamiseen.

Koulutus, kansainvälisyys, ammattitaidot

Koulutus on myös kaiken liiketoiminnan menestyksen salaisuus and siksi tuomme koulutussektorin yritystapahtuman rinnalle. 

Energia, Cleantech, innovaatiot

Uudet energiaratkaisut auringosta tuuleen ja aaltoihin. Puhtaasta juomavedestä teollisuuden tai kaupunkien jätevesien käsittelyyn. Kuinka rakentaa niitä, kuka tarjoaa teknologiaa, kuka rahoitusta ja mistä asiakkaat löytyvät? Ehkä Suomesta ja pohjoismaista aivan jonnekin muualle?

Matkailu, investoinnit, PROMOOTIO

Investoinnit ja uusi liiketoiminta matkailualalla. Liikematkailu, turismi. Kaikki kasvaa, eikä loppua kasvulle näy. Haluatko kertoa kohteestasi, maastasi tai yrityksestäsi tai tavata sijoittajia – tervetuloa mukaan!

Terveysala, Terveysteknologia, AI, ruokatuotanto, disaster management

Koko terveyssektori, terveydenhuolto, uudet tekniset ratkaisut ja niiden mahdollistamat uudet hoitomuodot. Tekoäly kaikissa muodoissaan, ruokatuonti ja -vienti, disaster management. Siinä muutamia esimerkkejä. 

Valmistus, vienti-tuonti, lisensointi, jälleenmynti, RAHOITUS, VAKUUTUS

Valmistava teollisuus laajasti, perinteinen vienti-tuonti, konepajateollisuus, suunnittelu, ulkoistus, alihankkijat, uudet markkinat, kansainvälinen kasvu, kaikki vientikaupan palvelut – mitä kaikkea haluaisitkaan ostaa tai myydä, lava on sinun. 

Ilman verkostoitumista ei synny kauppaa – ei edes digiaikana!

Tiesitkö?

Euroopan ja Aasian välinen kauppa oli vuonna 2016 € 1,393,047 miljoonaa, joten kauppa käy! Katso EU tilastot täältä.

WTO kertoo kansainvälisen kaupan kasvaneen vuonna 2018 noin 4.4 %, lue lisää täältä.

Kauppa se on joka kannattaa ja sitä käydään ympäri maailmaa!

Global Business Summit Events

Me yhdistämme yrityksiä, ihmisiä ja päättäjiä yhteen ammattimaisesti toteutettujan B2B-tapahtumien avulla. Me kaikki tapahtumien suunnittelun taustalla tulemme yritysmaailmasta ja tiedämme, mitä yrityselämä tarvitsee verkostoituakseen ja uuden liiketoiminnan rakentamiseksi. Vuoden 2014 jälkeen olemme isännöineet jo yli 600 yritystä Euroopassa ja Aasiassa.

Ota yhteyttä.

Ota yhteyttä – kerromme mielellämme lisää toiminnasta ja tulevista tapahtumista!

Sosiaalinen media.